Jatkuvan kasvatuksen edistämiseksi perustettiin yhdistys

Uutiset 07.05.2019

Silva ry haluaa haastaa vallitsevan metsänhoitokäytännön.


Kari Salonen / VL-arkisto
Silva ry:n tavoitteena on edistää metsäluonnon monimuotoisuutta, monikäyttöisyyttä, ympäristönsuojelua ja metsänomistajalle kannattavaa metsätaloutta.

Metsän jatkuvaa kasvatusta edistämään on perustettu oma yhdistys. Metsän jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry kertoo tiedotteessaan haluavansa kannustaa metsänomistajia, metsäteollisuutta ja metsäluonnosta kiinnostuneita haastamaan vallalla olevat metsänhoitokäytännöt monipuoliseen, tutkittuun tietoon perustuvilla ja tulevaisuutta turvaavilla valinnoilla.

Silva ry korostaa toiminnassaan kolmea pääteemaa: korkeaa tuottavuutta, luonto- ja ympäristöarvoja sekä kokonaisvaltaista vaikuttavuutta. Yhdistyksen mukaan jatkuva kasvatus tarjoaa metsänomistajalle paremman tuottavuuden ja alhaisemmat hoitokustannukset, turvaa metsien säilymisen metsinä ja hiilinieluina sekä mahdollistaa metsien monipuolisen ja kestävän käytön.

Silva ry:n perustamiskokous pidettiin joulukuussa 2018 Riihimäellä. Yhdistyksen hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi metsänomistaja Sampo Manninen, varapuheenjohtajaksi MMT Mai Suominen, sihteeriksi metsäluonnonhoitaja Harri Heinonen sekä jäseniksi MMM Juuso Joona ja metsänhoitotieteen dosentti Yrjö Norokorpi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit