Näin korjuuvauriot määritellään laissa

Mitä tiheämmässä metsässä hakkuu tehdään, sitä suurempi on riski puustovaurioihin. Kuva: Kari Lindholm

Metsälaissa puunkorjuu määrätään toteutettavaksi siten, että käsittelyalueelle kasvamaan jätettävän ja alueen ulkopuolella kasvavan puuston vaurioittamista on vältettävä. Lisäksi on vältettävä maastovaurioita, jotka heikentävät puuston kasvuolosuhteita.

Metsälakia täsmentävässä valtioneuvoston asetuksessa säädetään tietyt raja-arvot runko-, juuri- ja maastovaurioiden sallituille enimmäismäärille.

Leimikkoon jäänyt kasvatuskelpoinen puu katsotaan vaurioituneeksi, jos puuaines on rikkoutunut. Puu katsotaan vaurioituneeksi myös silloin, jos puun kuori on vaurioitunut yhdestä tai useammasta kohdasta rinnankorkeuden alapuolella yhteensä 12 neliösentin tai koko rungon alueella yhteensä yli 30 neliösentin laajuudelta.

Kasvatuskelpoisiksi puiksi luetaan rinnankorkeudelta yli seitsemän senttimetrin vahvuiset rungot.

Juurivaurioiksi katsotaan vauriot, jotka ovat yli kahden sentin paksuisissa juurissa ja jotka ovat enintään yhden metrin päässä rungon keskipisteestä. Juurivaurioista aiheutuu runkoon tyvilahoa erityisesti kuusikoissa, eikä lahonneista tyvistä saada tukkia.

Jäävän puuston vaurioprosentti käsittelyalueella ei saa puunkorjuun jälkeen ylittää 15 prosenttia.

Käsittelyalueella olevaksi ajourapainaumaksi katsotaan kivennäismaalla oleva yli metrin pituinen ja kenttäkerroksen alareunasta laskettuna yli 10 senttimetrin syvyinen painauma.

Turvemaalla painaumaksi katsotaan yli metrin pituinen turpeeseen leikkautunut yli 20 senttimetrin syvyinen painauma.

Urapainaumat eivät saa ylittää 20 prosenttia käsittelyalueen ajourien kokonaispituudesta kangasmaalla eivätkä 25 prosenttia turvemaalla.