Metsä nyt: Geenit avuksi jalostukseen

Uutiset 30.04.2020 Aarre Plus

Geeniperimään perustuva valinta on metsäpuiden jalostuksessa uutta. Tutkijat selvittävät, voiko jalostusta nopeuttaa geenimenetelmien avulla.

Markku Pulkkinen
Vuoden alussa alkaneessa tutkimushankkeessa testataan kuusentaimia. Tavoitteena on, että lopulta taimen geenejä katsomalla nähdään, millainen puu siitä kasvaa.

Metsäpuita on jalostettu Suomessa 1950-luvulta saakka. Viimeiset noin 60 vuotta jalostus on ollut vankasti tieteellisellä pohjalla. Vaikka metsänjalostus on hidasta, jalostushyödyt ovat korkeat.

”Männyn ensimmäisen polven jalostushyöty tilavuuskasvussa on 18 prosenttia. Peltokasvien jalostushyödyt ovat prosentin luokkaa per sukupolvi”, Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen professori Teemu Teeri kertoo.

Lue lisää